Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija
"Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija" julkaistiin vuonna 1995. Kirja on hyvin monipuolinen ja juoni polveileva, mikä tekee sen kuvailusta saatika tiivistämisestä vaikeaa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat moneen eri valtioon ja kaupunkiin, joissa tapahtuu monia eriskummallisia asioita. Kirja onkin hieno kuvaus ihmisen vapaudesta liikkua sekä siitä, miten ihmisen ja eläimen välinen ystävyyssuhde kasvaa ja kehittyy. Se myös korostaa hienosti suomalaista jääräpäisyyttä tavalla, johon lukijan on helppo samaistua.
Kirjan päähenkilöistä päähenkilöin on sen nimessäkin mainittu rovasti Oskari Huuskonen. Huuskonen on kiivassuinen, palavista saarnoistaan tunnettu keski-ikäinen mies Nummenpäästä. Oskari Huuskonen on henkilö, jolla ei ole tarvetta miellyttää ketään joka ei miellytä häntä. Harvoin niitäkään, jotka miellyttävät. Huuskonen on itsenäinen ja itsestään varma mies, jonka jääräpäisyys ja tahdonvoima ovat vertaansa vailla.
Täyttäessään 50, Huuskonen saa kylänsä seurakunnalta syntymäpäivälahjaksi äitinsä tapaturmaisesti menettäneen, orvoksi jääneen karhunpennun. Tätäpä ei Huuskosen vaimo, rovastinna Saara helposti sulatakaan. Saaran suusta tuli karhulle nimikin, Perhana. Tavanomaisesta poikkeavasti kirjan päähenkilönä on siis miehen, Oskari Huuskosen, lisäksi karhu nimeltään Perhana, myöhemmin Perkeleenäkin tunnettu. Kirjan aikana pienestä, avuttomasta nallukasta kasvaa metsien (tai tässä tapauksessa laivojen yökerhojen) oikea kuningas, joka osallistuu isäntänsä kanssa saunailtoihin ja kapakkatappeluihin.
Outoa urheilua ja lähtö pois Suomesta
Kirjan alussa kerrotaan äitikarhun ja tämän pentujen seikkailusta metsästä omin lupineen kylään tekemään tuhojaan. Pahaonniset karhut eksyvät kylän leipurin varastotilaan, josta ne jäävät kiinni. Äitikarhun suojeluvaistot kuohuvat yli, kun temperamenttinen leipuritar yrittää häätää nallet aineksistaan huitomalla. Tilanne laukeaa, kun nainen ja karhu kiipeävät peräkanaa sähkötolppaan ja käristyvät lähes kekäleiksi.
Kevään koittaessa on talvilevon aika jo ohi ja Perhana herää kolosestaan. Pesä siistitään ja Saimi Rehkoila lupaa säästää sitä tulevaisuuden varalle. Palatessaan kotiinsa Huuskonen huomaa vaimonsa lähteneen ja jättäneen jälkeensä lähes tyhjän talon ja vanhan, viimeisiään vetelevän auton. Piispa pyytää rovasti Oskari Huuskosen luokseen keskustelemaan ja painavalla mielellä mies huristelee Helsinkiin hiippakunnan tuomiokapituliin. Piispan mielestä Huuskosen ajat rovastina ovat ohitse ja hän tarjoaakin miehelle vuoden virkavapaata sillä ehdolla, että Perhanasta hankkiuduttaisiin eroon. Tähänpä ei tietenkään Oskari Huuskonen suostu, joten keskustelu päättyy Piispan julmistuneeseen kommenttiin siitä, kuinka Huuskonen kuuluisi telkien taakse. Pian tämän jälkeen entisen rovastin avioliitto purkautuu virallisesti eikä hänelle jää mitään muuta kuin alati nälkäinen karhu ja vanha autonrotisko. Karhu etupenkille turvavöihin köytettynä tämä outo parivaljakko lähtee ajamaan vailla selvää suuntaa. Maantie kuitenkin kuljettaa heidät Vampulaan, jossa Perhana oppii sisäsiistiksi siivousapulaiseksi heidän majoituttuaan eräälle opistolle. Kohta tulee soitto Sonja Sammalistolta, joka puoliväkisin kutsuu itsensä Vampulaan miehen ja karhun seuraksi. Uskovaiseksi kääntynyt Sammalisto ihmettelee, kun Oskari alkaa puhua avaruuden kuuntelemisesta Jumalan sanan sijaan. Juhannuksen jälkeen koittaa jälleen jäähyväisten aika, kun Sonja palaa Ouluun ja mies ja karhu jatkavat matkaansa Uutenkaupunkiin. Pikkukaupunki on huonossa hapessa ja sen telakka huutaa työttömyyspulaansa. Satamassa Huuskonen tapaa venäläisen matkustajalaivan kapteenin, joka kaipailee uutta estradinumeroa asiakkaita viihdyttämään. Mikäpä olisi siihen tarkoitukseen parempi kuin keski-ikäinen mies ja tämän kesy lemmikkikarhu? Viikon kuluttua laiva nostaa ankkurinsa Uudenkaupungin kaupunginlahden pohjasta ja liplattaa kohti seikkailuja.
Avaruusääniä ja ripaskaa munkkisaarella
Laiva päätyy Kuolan niemimaan ja Arkangelin kautta Solovetskin kuuluisalle luostarisaarelle, jossa Huuskonen tapaa miellyttävän oppaan ja radistin, Tanja Mihailovan. Perhana kiintyy tyttöön heti ja Tanja saa koittaa karhun taluttamistakin. Pahaksi onneksi läheisestä kylästä ryntää joukko suuriegoisia koiria, jotka saavat Perhanan näkemään punaista. Nyt jo ison uroskarhun on helppo riuhtaista itsensä irti hennon naisen otteesta ja karhu säntääkin päätä pahkaa korpeen. Laiva joutuu lähtemään ilman miestä ja karhua, joista on nyt tullut väliaikaisia vankeja Solovetskille.
Päiviä kuluu ja Oskari Huuskonen alkaa menettää toivoaan karhunsa löytymisen suhteen. Tapahtuu kuitenkin pieni ihme, kun Perhana harhailee tiensä ulos metsästä ja se saadaan kiinni kremlissä, keskustassa. Pian näköpiiriin ilmaantuu toinen laivakin, jonka kapteeni tosin ei ole yhteistyöhaluinen. Mies ja karhu eivät siis vieläkään pääse pois saarelta. Tämä taas ei haittaa lainkaan Tanja Mihailovaa, joka tarjoutuu majoittamaan Oskari Huuskosen talven yli; kyllä Perhana pesän löytäisi! Tyttö myös opettaa karhun tanssimaan ripaskaa ja Perhanasta kehittyy siinä varsin loistava. Solovetskissa ollessaan Huuskonenkin löytää itselleen uuden harrastuksen: Hän alkaa kuunnella avaruuden viestejä lennättimessä, jossa Tanja työskentelee. Näissä puuhissa koittaakin jo pian talvi ja karhun on aika käydä jälleen talviunille. Pian saarelaiset alkavat kuitenkin kyllästyä hieman vinksahtaneeseen suomalaiseen ex-pappiin ja tämän puuhiin, joten Tanja sekä Oskari katsovat parhaaksi poistua vähin äänin jäätynyttä merta pitkin. Se tietysti tarkoittaa, että Perhana pitää herättää kesken unien. Tämä ei olekaan helppo urakka, vaan radisti ja rovasti saavat pitkään huhuilla karhua ennen kuin se osoittaa mitään tietoisuuden merkkejä. "Johan nyt on perkele", toteaa Huuskonen ja herättää karhun rytinällä kyllästyttään varovaisuuteen. Siitä nallukka saa uuden nimensä, Perkele. Matkalla mantereelle Tanja muistaa mainita unohtamansa merkit, joita oli ilmestynyt lähettimen monitoriin ja liuskoille. Huuskonen vakuuttuu riemuissaan, että ne ovat ääniä avaruudesta ja yhtäkkiä kaikki näyttää taas paljon valoisammalta.
Merikarhu, karhubaari ja kotikaipuu
Radisti Tanja Mihailova, entinen rovasti Oskari Huuskonen ja karhu Perkele saapuvat junalla Pietariin herätettyään ensin pahennusta niin kanssamatkustajissa kuin konduktöörissäkin. He majoittuvat motelliin, mutta vain jatkaakseen matkaansa Odessaan junalla mahdollisimman pian, sieltä olisi tarkoitus hankkia pesti johonkin matkustajalaivaan. Huuskonen tuskailee yhä avaruusäänimerkintöjensä kanssa yrittäen epätoivosesti saada niistä jonkinlaista tolkkua, mutta Tanja pitää Solovetskissa ilmestyneitä tuhruisia viivoja vain laitteiston toimintavirheinä.
Maaliskussa tämä kummallinen joukko saapuu Odessaan. Työtä ei tunnu kuitenkaan löytyvän, mutta sitten Tanja saa jälleen omalaatuisen neronleimauksen: Perkele ja Oskarihan voisivat alkaa pitää jumalanpalveluksia Odessan törkyisissä satamakortteleiden kapakoissa! Tuumasta toimeen. Kaikki lähtee käyntiin hyvin, mutta liian pian juopunut rovasti ja tämän uskollinen karhu löytävät itsensä ja toisensa kapakkatappelun silmästä. Perkele puolustaa isäntäänsä ja heiteltyään tarpeeksi juoppolalleja ympäriinsä, se palaa hotelliin selässään yhä psalmia hoilottava Huuskonen. Taas tulee aika painua maan alle, joten Tanja joutui hoitamaan tärkeimmät asiat kaupungilla siihen asti kunnes he pääsivät vihdoin huhtikuun alussa lähtemään Odessasta. Tanja, Oskari ja Perkele pestautuvat laivaan ja saapa karhu oman nimikkobaarinkin, nimeltänsä "Bear Bar BelsePub."
Laivan tehdessä monia välipysähdyksiä muunmuassa Istanbulissa ja Kyproksella Suomalaisen juopottelevan rovastin ja tämän karvaisen kamaripalvelijan kuuluisuus kasvaa kasvamistaan. Joka satamassa on vastassa lehdistöä ja Eurooppa ihmettelee kummallista kulkuetta uteliaasti paheksuen. Huuskonen on kuitenkin mediajulkisuutta enemmän keskittynyt kuuntelemaan ja pähkäilemään avaruuden sanomia. Kyproksella laivaan nousee outo ilmestys; lava-auto, kyydissään suomalainen hirsisauna. Auto ja sen sisältö kuuluvat kauppaedustaja David Sinkkoselle, joka on matkalla Maltalle myymään saunojaan. Miehistä tulee tovereita ja pian he viettävätkin suomalaista saunailtaa Maltan lämmössä. Orastava ystävyys loppuu kuitenkin ennen kuin ehtii alkaakkaan, kun kovia kokenut Sinkkonen riistää itseltään hengen ajamalla autonsa rantakalliolta Perkele kyydissään. Karhu kuitenkin selviää ja raahaa elottoman kauppaedustajan rantaan häipyen samalla omille teilleen taas kerran. Sonja Sammalisto on löytänyt tiensä Maltalle ja Perkelekin löytää tiensä takaisin isäntänsä luokse. Laiva, jolla heidän on tarkoitus jatkaa matkaansa kuitenkin uppoaa, joten Oskari, Sonja ja Perkele löytävät itsensä öljyisinä ja märkinä Southamptonin satamakaupungin laitureilta.
Talvi alkaa taas lähestyä, joten Perkele täytyy saada kotisuomeen talvehtimaan. Kun Sonja Sammalisto yrittää ottaa yhteyttä Saimi Rehkoilaan, jonka pihassa karhun entinen talvipesä edelleen nököttää, selviää, että itse emäntä on kuollut keuhkokuumeeseen. Pitkä vieraiden maiden vaellus päättyy Suomessa vietettäviin Saimi Rehkoilan kauniisiin hautajaisiin. Samalla todetaan, että paras mahdollinen paikka nyt jo täysikasvuiselle karhulle talvehtia on ehdottomasti Lapissa. Sonja Sammalisto vuokraa Kälmitunturin kupeesta hirsihuvilan koko talveksi ja Perkele saa satulan, jotta voisi kuljettaa tavaroita kylästä asumukselle. Sonja Sammalisto kiinnostuu siinä määrin Solovetskissa saaduista avaruuden viesteistä, että innostuu ja onnistuukin tulkitsemaan ne numeroiksi ja huomaa että numerosarjaa pystyy soveltamaan raamattuun. Uusi testamentti, neljäs kirja, neljästoista luku, kuudes jae. Sonja ryntää kertomaan selvittämänsä Huuskoselle, jonka kuihtunut usko pyrähtää sekunnissa takaisin kukkaan, kun hän lukee kyseisen avaruudesta tulleen viestin kovaan ääneen: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
