Varhaisia vaiheita
20. huhtikuuta, vuonna 1942 keväisessä Kittilässä ensi kertaa avasi silmänsä pieni poika. Eipä varmasti silloin pojan vanhemmat, poliisikonstaapeli Väinö Paasilinna ja emäntä Hilda Maria, aavistaneet, mitä heidän kolmas lapsensa tulisi saavuttamaan ja kuinka paljon hänen nimensä tulisikaan mediassa näkymään. Poika sai nimekseen Arto Tapio Paasilinna. Arton ollessa vielä pieni poika, perhe pakeni Ruotsiin pois sodan ja saksalaisten joukkojen alta, jotka lähestulkoon polttivat lapin tuhkaksi. Kun Paasilinnat uskaltautuivat palaamaan Suomeen, kotiinpaluusta ei voinut puhua; koti oli mennyt Petsamon mukana. Tämä "neljän valtakunnan jaloissa kierrellyt" pakolaisperhe asutettiin Tervolan Varejoelle.
Arto oli liikkeissään vikkelä ja impulsiivinen. Tämä näkyy muun muassa hänen kertomuksessaan siitä, kuinka hän nelivuotiaana meinasi hukkua. Paasilinnat olivat Suomeen takaisin tultuaan saaneet asutettavaksi Amerikkaan muuttaneen siirtolaisen hirsitalon, sillä isä Väinö kuoli talvena 1950 ennen kuin ehti rakentaa perheelleen talon. Perheen uudesta pihaiiristä löytyi myös joki, jonka varressa lapset tapasivat leikkiä. Paasilinna on itse kertonut tapauksesta näin: ”Minäkin hyväkäs luulin osaavani uida. Konttasin nelivuotiaan määrätietoisuudella suoraa päätä virtaan. Pää veden alle ja katosin muiden lasten näköpiiristä.” Isoveli Erno kuitenkin pelasti veljensä. Tämä oli ehkä ensimmäinen, muttei viimeinen kerta kun Arton henki on ollut vaarassa päätyä ahdin hellään huomaan.
Paasilinna oli jo nuorena sukkela suustaan ja hänen mielikuvituksensa ei vaikuttanut tuntevan rajoja lainkaan. Kansakouluaikoina hänellä oli tapana piristää nuorempia sisaruksiaan Sirpaa (s. 1945) ja Mauria (s. 1947) koulumatkoilla kertomalla erilaisia, mitä villeimpiä tarinoita. Pikku Arto ei silloin tullut edes ajatelleeksi, että nämä tuulesta temmatut kertomukset olisivat harjoitusta hänen tulevalle kirjailijanuralleen. Hän onkin sittemmin sanonut uskovansa, että kirjailijan ammatissa lapsuuden kokemuksilla on suuri merkitys.
Nuoruus
Kolmeentoista ikävuoteen päästyään Arto otti satunnaisia töitä purkaakseen teinipojan energiaansa ja tietysti tienatakseenkin. Poika työskenteli muunmuassa puunhakkaajana ja työmiehenä maatilalla. Paasilinnat lukivat paljon, mutta köyhistä oloista johtuen perheen romaanit olivat pian luettu puhki eikä uusia voinut ostaa. Niinpä Arto sai tehtäväkseen pyöräillä viikoittain kahden peninkulman päähän kirjastoon hakemaan repullisen uusia romaaneja. Yhdellä tällaisella retkellä hän oli menettää kätensä niiden jäädyttyä kiinni polkupyörän tankoon. Hyväksi onneksi läheisen talon väki pelasti pojan hangesta.
Nuoruusvuosinaan Arto oli tuntemattomien ja vieraiden silmissä hyvin ujo ja hiljainen poika, mutta kotioloissa melkein levottomuuteen saakka toiminnanhaluinen ja tarmokas. Hänellä oli useita harrastuksia, tärkeimpänä näistä varmaankin kaikenlainen rakentelu. Arto rakenteli kajakkeja ja isoveljensä Ernon kanssa neljän puun varaan majan, jonka pojat ristivät kotkanpesäksi. Ensimmäisen kirjansa, "Denverin Sheriffi", hän kirjoitti ja kuvitti ollessaan 16. Paasilinna on todennut möyhemmin että oli hänelle onni, että kirjaa ei julkaistu. Samoihin aikoihin Arto lähti vapaaehtoisena armeijaan ja oli palatessaan vain 17 vuotias ja siirretty reserviin täysin palvelleena. Arto Paasilinna on sotilasarvoltaan korpraali.
Moniosaaja monessa kohtaa
Vuonna 1950 Paasilinna alkoi toimia kiertävänä kirjakauppiaana kustannusyhtiö Otavan laskuun. Arto Paasilinnaa voi hyvällä omatunnolla kutsua moniosaajaksi, olihan hänellä vuoteen 2000 menessä ollut yli 18 ammattia. Arto koulutti itsensä vuosina 1962-63 Lapin kansakorkeakoulun yleis- ja keskikouluaineiden linjalla. Samana vuonna kun hän päätti opintonsa, hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Hilkka Onervan (o.s. Nousu) kanssa. Pariskunta sai kaksi lasta, Jyrki Petterin (s. 1964) ja Jannen (1967). Avioliitto kesti neljä vuotta, joiden aikana Paasilinna työskenteli monissa eri lehdissä. Liitto päättyi siis eroon vuonna 1967. Lehtiä, joissa Paasilinna on vaikuttanut ovat mm. Pohjolan työ (päätoimittaja 1966-68) ja Apu (toimittaja 68-70). Lehtimiehen työ ei kuitenkaan tuntunut enää omalta kun 1970-luvun alussa skandaalit ja sensaatiouutiset nousivat aikakausilehdissä pääjutunaiheiksi.
Vuonna 1972 Arto Paasilinna asteli alttarille toisen kerran, tällä kertaa pääkirjanpitäjä Terttu Paasilinnan (o.s. Kasper) kanssa.
Värikäs ja vaarallinen 2000 luku
2000-luvulla Paasilinna on ollut uutisissa harmillisen paljon väkivaltaisen tai muuten häiritsevän käyttäytymisensä takia, etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Uusi vuosituhat aukesi Arto Paasilinnalle murheellisissa merkeissä. Vuosi toi tullessaan asumuseron vaimo Tertun kanssa ja kohtalolla oli vielä lisääkin kolhuja tarjolla; syyskuussa 2000 Artolle rakas veli Erno menehtyi nopeasti levinneeseen syöpään. Seuraavana vuonna elämä näytti kuitenkin itsestään taas hieman valoisampaa puolta kun Arto ja Terttu palasivat yhteen.
Vuonna 2003 Arto pääsi taas uutisiin, tällä kertaa tapeltuaan eräässä ravintolassa asuinkaupungissaan Espoossa. 2004 sama meno jatkui, kun Paasilinna riehui rock-keikalla uhaten Mokoma-bändin jäseniä hengenlähdöllä. 2005 ei ollut sen rauhallisempi, kun Paasilinna meinasi hukkua matkallaan Etelä-Afrikassa. Arto myös rähjäsi poliiseille Lontoossa lentokentällä sillä seurauksella, että pääsi tosi-tv-ohjelmaan. 2008 hän jatkoi humalassa julkisuudessa näyttäytymistä ja väkivaltaista käyttäytymistään. Seuraavana vuonna hänet tuomittiinkin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vamman tuottamuksesta ja liikennepaosta. Vuosi 2009 kului loppuun vaikeissa oloissa, kun Paasilinna sai lokakuussa aivoinfarktin ja samalla aivoverenvuodon.
Nuoruus
Kolmeentoista ikävuoteen päästyään Arto otti satunnaisia töitä purkaakseen teinipojan energiaansa ja tietysti tienatakseenkin. Poika työskenteli muunmuassa puunhakkaajana ja työmiehenä maatilalla. Paasilinnat lukivat paljon, mutta köyhistä oloista johtuen perheen romaanit olivat pian luettu puhki eikä uusia voinut ostaa. Niinpä Arto sai tehtäväkseen pyöräillä viikoittain kahden peninkulman päähän kirjastoon hakemaan repullisen uusia romaaneja. Yhdellä tällaisella retkellä hän oli menettää kätensä niiden jäädyttyä kiinni polkupyörän tankoon. Hyväksi onneksi läheisen talon väki pelasti pojan hangesta.
Nuoruusvuosinaan Arto oli tuntemattomien ja vieraiden silmissä hyvin ujo ja hiljainen poika, mutta kotioloissa melkein levottomuuteen saakka toiminnanhaluinen ja tarmokas. Hänellä oli useita harrastuksia, tärkeimpänä näistä varmaankin kaikenlainen rakentelu. Arto rakenteli kajakkeja ja isoveljensä Ernon kanssa neljän puun varaan majan, jonka pojat ristivät kotkanpesäksi. Ensimmäisen kirjansa, "Denverin Sheriffi", hän kirjoitti ja kuvitti ollessaan 16. Paasilinna on todennut möyhemmin että oli hänelle onni, että kirjaa ei julkaistu. Samoihin aikoihin Arto lähti vapaaehtoisena armeijaan ja oli palatessaan vain 17 vuotias ja siirretty reserviin täysin palvelleena. Arto Paasilinna on sotilasarvoltaan korpraali.
Moniosaaja monessa kohtaa
Vuonna 1950 Paasilinna alkoi toimia kiertävänä kirjakauppiaana kustannusyhtiö Otavan laskuun. Arto Paasilinnaa voi hyvällä omatunnolla kutsua moniosaajaksi, olihan hänellä vuoteen 2000 menessä ollut yli 18 ammattia. Arto koulutti itsensä vuosina 1962-63 Lapin kansakorkeakoulun yleis- ja keskikouluaineiden linjalla. Samana vuonna kun hän päätti opintonsa, hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Hilkka Onervan (o.s. Nousu) kanssa. Pariskunta sai kaksi lasta, Jyrki Petterin (s. 1964) ja Jannen (1967). Avioliitto kesti neljä vuotta, joiden aikana Paasilinna työskenteli monissa eri lehdissä. Liitto päättyi siis eroon vuonna 1967. Lehtiä, joissa Paasilinna on vaikuttanut ovat mm. Pohjolan työ (päätoimittaja 1966-68) ja Apu (toimittaja 68-70). Lehtimiehen työ ei kuitenkaan tuntunut enää omalta kun 1970-luvun alussa skandaalit ja sensaatiouutiset nousivat aikakausilehdissä pääjutunaiheiksi. Vuonna 1972 Arto Paasilinna asteli alttarille toisen kerran, tällä kertaa pääkirjanpitäjä Terttu Paasilinnan (o.s. Kasper) kanssa.
Värikäs ja vaarallinen 2000 luku
2000-luvulla Paasilinna on ollut uutisissa harmillisen paljon väkivaltaisen tai muuten häiritsevän käyttäytymisensä takia, etenkin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Uusi vuosituhat aukesi Arto Paasilinnalle murheellisissa merkeissä. Vuosi toi tullessaan asumuseron vaimo Tertun kanssa ja kohtalolla oli vielä lisääkin kolhuja tarjolla; syyskuussa 2000 Artolle rakas veli Erno menehtyi nopeasti levinneeseen syöpään. Seuraavana vuonna elämä näytti kuitenkin itsestään taas hieman valoisampaa puolta kun Arto ja Terttu palasivat yhteen.
Vuonna 2003 Arto pääsi taas uutisiin, tällä kertaa tapeltuaan eräässä ravintolassa asuinkaupungissaan Espoossa. 2004 sama meno jatkui, kun Paasilinna riehui rock-keikalla uhaten Mokoma-bändin jäseniä hengenlähdöllä. 2005 ei ollut sen rauhallisempi, kun Paasilinna meinasi hukkua matkallaan Etelä-Afrikassa. Arto myös rähjäsi poliiseille Lontoossa lentokentällä sillä seurauksella, että pääsi tosi-tv-ohjelmaan. 2008 hän jatkoi humalassa julkisuudessa näyttäytymistä ja väkivaltaista käyttäytymistään. Seuraavana vuonna hänet tuomittiinkin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vamman tuottamuksesta ja liikennepaosta. Vuosi 2009 kului loppuun vaikeissa oloissa, kun Paasilinna sai lokakuussa aivoinfarktin ja samalla aivoverenvuodon.
Huhtikuussa 2010 Arto Paasilinna siirrettiin kotoaan Espoosta muistisairaille vanhoille ihmisille tarkoitettuun hoitokotiin. Hänen toipumisestaan ja tulevaisuudennäkymistään esitettiin niin lääkärien kuin mediankin toimesta monia spekulaatioita, mutta vihdoin vuonna 2012 maailma huokaisi kun Arton vanhin poika kertoi ilouutisen: "Hän on tehnyt 80-sivuisen luonnoksen hoitokodissa. En osaa sanoa, että valmistuuko luonnoksesta valmista kirjaa. Tärkeintä on kuitenkin, että isä voi taas kirjoittaa."
