Mietteitä, muistoja ja ajatuksia Arto Paasilinnasta
Kysyin sukulaisiltani sekä ihmisiltä koulussa, kirjastossa ja kaupungilla, minkälainen mielikuva tai ajatus heillä on Arto Paasilinnasta. Mielipiteet jakautuivat hyvin moneen suuntaan. Tässä koottuna vastauksia, joita sain:
- "Paasilinna on nero, yhtäkään kirjaa en ole lukenut nauramatta ääneen." -Nainen, 48
- "Arto Paasilinna on hiomaton helmi, jonka hohto ei tunnu hiipuvan." -Kirjastonhoitaja, 41
- "Hullu juoppo, mut kyllä se kirjottaa osaa!" -Poika, 17
- "En ole yhtään kirjaa lukenut, mutta näytelmiä olen nähnyt. Vaikuttaa todella luovalta ja kiinnostavalta mieheltä." -Tyttö, 16
- "Olisi varmaan hieno tutustua, ihan vain sillä periaatteella että hänellä on varmasti paljon tarinoita kerrottavana." -Mies, 32
- "Paasilinna, eikö se ole paikka Turussa?" -Poika, 13
- "Paasilinna kuulostaa kiveltä, mut Arto on sellanen karhun nimi." -Tyttö, 9
1. lokakuuta 2000
Erno kuoli eilen. Menehtyi syöpäänsä. Olihan tämä odotettavissakin eikä Erno suinkaan ollut meidän perheen muksuista ensimmäinen poismennyt, mutta ei ihminen silti koskaan opi valmistautumaan läheisensä lopulliseen lähtöön. Erno oli meistä aina se nokkelampi, se kaunopuheisempi, aina se sivistyneempi. Isoveli piti huolen, viihdytti minua vaikka todennäköisesti kävinkin naperona melkoisesti hermoille. Sekin kerta, kun Erno pelasti minut sieltä joesta... Voi kunpa minäkin olisin voinut pelastaa hänet siltä sairaudelta, mutta minkäs sille voi ja oudot on taivaan isän tiet ja sitä rataa. Se vanha puumajakin, kotkanpesäkö se oli, hah. Sitäkään tuskin enää on vaikka Ernon kanssa siellä monta kertaa naurettiin vanhemmalla iällä tyhmän kuuloisille jutuillemme. Ymmärrän nykyään jo paljon paremmin Ernon sanonnan "tällainen maailma, ja kaikki roikumme siinä kynsin hampain mukana." Minultakin on paljon viety ja silti jaksan vielä jaksaa - ihmisluonto on kyllä omituinen.
Kuvitteellinen haastattelu - Miten Paasilinna ehkä vastaisi
Mistä ensimmäinen kirjasi kertoi?
- Haha, ensimmäinen kirjoittamani kirja oli nimeltään "Denverin Sheriffi." Luojan kiitos että sitä ei koskaan julkaistu. Silloin nuorena poikana minua kiehtoi villi länsi kovasti, josta kirja kertookin.
Aikanaan uutisoitiin paljon siitä, kuinka meinasit hukkua. Kerro tapauksesta.
- Olin ystäväni Raimo Sallisen kanssa matkalla Etelä-Afrikassa ja päätin käydä uimassa. En muista itse tilanteesta paljoa, muistan heränneeni sairaalasta. Rantavahti oli kuulemma elvyttänyt minut ja sairaalassa keuhkoistani poistettiin vettä ja hiekkaa, vietin joitain päiviä tehollakin.
Onko sinulla paljon faneja muualla kuin Suomessa?
- "Faneja" kuulostaa laumalta kiljuvia teinityttöjä. Kyllä, minulla on paljon lukijoita ympäri Euroopan. Erityisesti tunnun herättävän kiinnostusta ranskalaisissa.
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
- Sovinistisika! Hah, ei kai sentään. Suorapuheinen, kärsimätön, itsetietoinen. Suorapuheisuuteni on sitä laatua, että jos jokin herättää minussa ajatuksia, en pelkää ilmaista sitä. Kärsimättömyys taas on sekä hyvä että huono puoli ja itsetietoisuus taas tarkoittaa, että tunnen oman tyylini ja tiedän missä olen hyvä.
Mitä haluaisit sanoa nuorille lukijoillesi?
- Kuinka nuori on nuori lukija? Peruskoulussa? On hienoa jos nuoria kiinnostaa kirjallisuus ja etenkin jos he jaksavat lukea minun tekstejäni. Toivon, että he ovat tarpeeksi kärsivällisiä ymmärtääkseen hieman monimutkaisia kuvauksiani.
Onko sinulla jokin elämänfilosofia?
- Tähän ikään mennessä olen jo nähnyt niin paljon, että tavoitteenani on vain viettää mahdollisimman komea ja lämmin loppuelämä.
